keskiviikko 21. lokakuuta 2009

sokeria ja hattaraa

Siitä on kohta prikulleen kuusi vuotta kun yksi tyttö kysyi yhdeltä pojalta, että alakko oleen. Jos ei nyt ihan kirjaimellisesti näin homma mennyt niin melkein kuitenkin. Kaukosuhteilun takia epävarmalta näyttävä tulevaisuus sai molemmilla pupun pöksyyn, mutta onneksi tyttö oli reipas ja rohkea päätti kysyä. Oli siinä kuitenkin jo kesästä asti tykkäilty ja hempeilty ja viikonloput vietettiin yhdessä. Kyllä se poika sitten alkoi oleen tytön kanssa (vaikka antoi odottaa julman pitkään vastaustaan!) ja on se vieläkin.

Mitä kuuteen vuoteen mahtuu?
Siitä melkein puolet on asuttu erillään kohtalon sanelemien syiden vuoksi. Ei se pahaa suhteelle ole tehnyt, mutta olen kyllä onnellinen siitä, että viimeiset vuodet molemmat ovat pysyneet saman katon alla ja ihan samassa kaupungissakin. Toisaalta oli hyvä, että kumpikin harjoitteli itsenäistä elämää itsekseen ennen kuin pääsimme asumaan samaan kotiin.
Yhdessä ollaan asuttu kolmessa eri asunnossa ja nyt on menossa neljäs, josta toivottavasti ei tarvitse hetkeen muuttaa. Saman katon alla asuvat myös ihanat nelijalkaiset muksumme.
Olemme matkustelleet yhdessä, ja vaikka nämä lainat pitää jossain vaiheessa maksaa pois, on se ollut sen arvoista. Matkustaessa toisesta oppii ihan uusia asioita. Yhtenä tärkeimmistä matkoista tietysti extempore New Yorkin -matka, jossa pistettiin sormukset sormiin.
Mutkia on ollut.. (Toinen meistä on välillä vähän liikaa tulta ja tappuraa.) Molemmat ovat tehneet virheitä, mutta ne on aina puhuttu läpi ja selvitetty. Omat typeryydet on myönnetty ja pyydetty anteeksi. Huonoina aikoina on annettu aikaa suhteelle ja hoidettu sitä, niin että risukasoista on päästy ylös.
Tänä vuonna on tapahtunut paljon hyvää. Naimisiinmeno toi ihanan tunteen, ja vaikka se ei arkea muutakaan, niin kyllä se jotain muuttaa kuitenkin. Olen niin ylpeä kun voin sanoa, että olen vaimo ja kun puhun miehestäni. Olemme jotenkin enemmän perhe nyt.

Ja perheestä puheen ollen..
Tässä myös syy blogi-hiljaisuuteen.. Päivät ovat täynnä opiskelua ja koti sotkuinen, vaatteet tyhmiä ja olo väsynyt. Ja jotenkin on tuntunut, että kaikki muu kerrottava on toissijaista tähän asiaan verrattuna. Heti kun kiireet helpottavat (jouluna, hah) ja koti järjestäytyy, niin alan osoittaa enemmän huomiota tälle blogille..

Tästä asiasta tuskin tullaan paljon puhumaan tämän blogin puolella. Vauvahöpinää varten on Kirpeää-blogi, joka ei ole kaikille avoin. Ihan mielelläni kuitenkin kutsun sinne lisää lukijoita, jos jotain kiinnostaa lukea odotusajan kummallisuuksista. Tämän tekstin kommenttilaatikkoon voi pistää pyynnön sähköpostin kera.

31 kommenttia:

  1. Ihanan hyväntuulinen teksti,tuli heti hymy huulille:)
    Ja ajatella..kuusi vuotta! Ei olis sillon kyllä uskonut,mitä kaikkea niiden aikana tulee tapahtumaan:)
    Toivottavasti nähdään taas pian,oli mukavaa viimeksi. Sitäpaitsi..tahdon taas hyoistella maailman pienimpiä ja söpöimpiä vaatteita!

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Olen parikymppinen opeopiskelija Tampereelta. Löysin blogisi sattumalta muutaman mutkan takaa ja jäin heti koukkuun, sinulla on mielestäni todella tyylikäs maku ja kirjoitat kiinnostavasti. Kiinnostus blogiisi liisääntyi heti kun tajusin meidän olevan samalla alalla! En siis tunne sinua, mutta en myöskään ole mikään kummallinen urkkija, (ainakaan omasta mielestäni! :) ) pidän vain tavastasi kirjoittaa. Nyt on sattunut niin, että olen itsekin raskaana ja haluaisin siksi päästä seuraamaan uutta blogisi! Ymmärrän toki jos et halua tuntemattomalle antaa salasanaasi.
    Olen jo pitkään pohtinut oman blogin aloittamista ja syy olet juuri sinä ja ihana blogisi joka saa minut aina yhtä hyvälle tuulelle!

    Mukavaa syksyä ja odottamisen iloa,

    Maria

    maria.korhonen.kk@live.com

    VastaaPoista
  3. Oww, ihana teksti :') Onnittelut kuudesta vuodestaa!

    VastaaPoista
  4. niina: no hyvä, että tuli hymy huulille eikä sokerihumalaa.. vähän äklöö vaaleenpunasta sokerii tää teksti oli :D oon aika paljon käyny hypistelemässä pieniä vaatteita viime päivinä ja myös kouluttanut Jaakkoa, että osaa ostaa kivoja ja hyviä ;) Yritetään tässä jossain vaiheessa tulla käymään kotona päin, sit nähdään:)

    Maria: Oi että! Oon ihan mykistynyt! Ihanaa kuulla, että höpötykseni saavat jonkun hyvälle tuulelle. Täytyypä yrittää kirjoitella useamminkin! Lisäsin sinut nyt lukijalistalle, sähköpostiisi pitäisi tulla kutsu. Ja hauskaa, että olet myös raskaana! Voidaan joskus keskustella opiskelun ja vauvan yhdistämisestä..huh.

    Laura: kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Minäkin tällaisena hiljaisena lukijana toivoisin mahdollisuutta lukea vauvastanne ja odotuksesta tulevaisuudessa :)

    Kiitän jos tämä on mahdollista :)
    johannarulamo@gmail.com

    Johanna :)

    VastaaPoista
  6. Hih, olen siis arvannut ihan oikein ;) Mulla vaan vähän ollut semmonen kutina että tämmöstä vois olla liikkeellä ja sitten vielä kun ollut täällä hiljaisempaa.

    Mulle voi laittaa kutsun aweeblog(at)gmail.com

    Ps. Mahtava hautomispaita ;)

    VastaaPoista
  7. Herttainen: No niin, mun äitiyden hehku (näppyläinen naama) on saavuttanut jo Helsingin :D pistän kutsun.

    VastaaPoista
  8. Hei taas masunkasvattaja:) Jätin sulle haasteen blogiini tunnustuksen kera,käyhän kurkkaamassa!
    Pusuja ja haleja!

    VastaaPoista
  9. "Tykkään!" :) kyllä sun höpötyksiä kuuntelee missä muodossa vaan!!! kuten viime aikoina ollaan huomattu;)

    VastaaPoista
  10. Me nähään niin harvoin, et tää on ainut keino pysyä perillä edes vähän mitä sulle kuuluu. Pitääks mun olla jotenki rekisteröitynyt tänne että voin lukea toista blogia? T: Elina

    VastaaPoista
  11. Nii ja ps. tykkään myös sun tavasta kirjottaa ja kuvista, harmi ettet ehdi niin usein enää päivittää. T:sama

    VastaaPoista
  12. Elina: noku sä asut niin kaukana! ;) mä kutsun sut tonne toisen blogin puolelle..tartten vaan s-postiosotteen.. :)

    VastaaPoista
  13. Nii joo se. :) emsalk@utu.fi Kivakiitti! -E

    VastaaPoista
  14. Täällä olisi vielä yksi, joka niin tosi mielellään lukisi sitä toistakin blogiasi:)

    Janica

    janica.pekkola@gmail.com

    VastaaPoista
  15. minä myös. onnea ja menestystä niin odotusaikaan kun sen jälkeenkin.. olen niin onnellinen teidän puolesta ja kanssa. jasulle paljon terkkuja.. ja karvakorville. ja masuasukille. t. yksi jonka elämä meni aivan sekaisin..

    hannakaisa.jokinen@gmail.com vastaanottaa kutsun.

    VastaaPoista
  16. hamish: juuh, mä laitan kutsun! tsemppii!

    VastaaPoista
  17. Moikka Outi!

    Ihana pikku masu!

    Ja oisi kiva seurata odotusta toisesta blogista!

    :) eevaheikka@gmail.com

    Terv. Eeva

    VastaaPoista
  18. Hei Outi (ja Outin masu), mä en kanssa tiiä pitäskö olla jotenkin kirjautunut johonkin että voin kirjottaa tänne, mutta no oon rohkea ja kokeilen.

    Ois kaikkein kivointa joskus vaikka cafe brahen pastan ääressä jutskailla, mutta taidat olla kiireinen ja mä ällöön ainakin hetkellisesti tomaattikastikkeita... Niin ois kivaa lukea vauvajuttuja:) Mun sähköposti on ssroma@utu.fi.

    T.Suvi (torilta junou)

    VastaaPoista
  19. Eeva: Lisäsin sut lukijoihin:)

    Suvi: Luulenpa, että onnistuu ilman kirjautumisia tms... hyvä, että olit rohkea:) Täälläkään ei pasta nappaa.. mutta voidaan juoda yhdessä vaikka appelssiinimehua..tai suklaata.. suklaa menee aina ja koko ajan.. mmmmm....... Noniin, mutta siis treffataan ehdottomasti ja vertaillaan vaivojamme ja tuskiamme.

    VastaaPoista
  20. Voi että, miten ihanaa! :¨) Voiko upeampaa syytä blogihiljaisuudelle ollakaan<3 Olen ihan vasta löytänyt blogisi. 23-vuotias kesäkuussa KTM:ksi valmistunut naisenalku länsirannikolta, joka on niin lähellä niin oman kodin ostoa, häitä ja lapsiakin, että olisn maailman onnellisin, mikäli saisin kutsun Kirpeää-blogiisi. Sähköpostiosoitteeni on heinijuurinen@hotmail.com Voin kertoa vaikka sähköpostitse itsestäni lisää, mikäli toivot:-)

    VastaaPoista
  21. heinis: hihii, hauskaa kuulla että blogillani on muitakin lukijoita kuin lähipiiri :) Laitoin lukija-kutsun tulemaan, tervetuloa lukemaan höpinöitäni:)

    VastaaPoista
  22. Onneksi olkoon todella paljon karvattoman lapsukaisen odotuksen johdosta! Minuakin, kauhean vauvakuumeen kourissa tuskailevaa, kiinnostaisi lukea myös Kirpeää blogia :) Viime talvesta jo olen tätä sinun blogiasi lueskellut mutten jostain syystä ole liittynyt lukijaksi... Kirjataanpas :)

    -Mila

    Sähköposti olisi mila.koponen@students.turkuamk.fi

    VastaaPoista
  23. Jos sulle passaa että myös entinen kämppiksesi pääkaupunkiseudulta lukee blogiasi odotusajan kummallisuuksista, niin mielelläni liittyisin lukijaksi :) Satuin tänne blogiisi Facebookin kautta ja tykkäsin kovasti sun esteettisestä silmästä ja kirjoitustyylistä koska muutenkin hyviä blogeja paljon luen.

    Sähköpostiosoite on johanna.z.laitinen@helsinki.fi. Terkkuja joka tapauksessa ja lykkyä perheen perustamiseen!

    VastaaPoista
  24. Hei! Eksyin tänne jonkun toisen blogin kommenttiboksin kautta (vauva-aihetta sivuavan)ja olisin kiinnostunut lukemaan myös sinun odotuksesta :) Meille on tulossa kesävauva niin senkin puolesta olisi kiva lukea toisen odottajan tuntemuksista :)

    pikkuapina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Heippa Outi,

    olen lukenut Tiinan blogia ja yhtäkkiä tänään huomasin, että siinä sivupalstassa on sellainen omat blogini lista...sieltä bongasin tän sun blogin ja aloin lukemaan sun juttuja ja pääsin alusta tähän asti...ajattelin nyt kysellä, josko minäkin saisin lukea sun odotus & sen jälkeisen ajan blogia? Miksi? Ehkäpä siksi, että musta on tullut total vauva/lapsi-ihminen ja on kiva lukea muiden ajatuksia samoista elämäntilanteista :)

    Toivottavasti kaikki on mennyt mukavasti ja loppurutistus on edessä :)

    Anne Aatola
    anne.aatola@gmail.com

    VastaaPoista
  26. AnneA: Heippa! Lisään sut lukijalistalle :)

    VastaaPoista
  27. Heippa Outi! Mä olen vähän jälkeenjäänyt ja huomasin vasta, että sulla on toinenkin blogi. Oisinko mä saanut liittyä lukijoiden joukkoon?

    Ihanaa viikkoa!
    terv. Janina (jahamb@utu.fi)

    VastaaPoista