maanantai 18. huhtikuuta 2011










Viikonloppuna juhlittiin!
Kiitos vielä kaikille ihastuttaville vieraille, pienille ja isommille. Kerttu on onnen tyttö! Hymyilyttää!

Tänäänkin aurinko paistaa.. kyllä kelpaa tiskailla ja järjestellä paikkoja valmiiksi kohtaamaan taas arjen ihanuuksia. Olen jo melkein lomalla!

maanantai 11. huhtikuuta 2011


Hän on tänään yksivuotias. 

Hänellä on noin seitsemän hammasta ja niillä hän rouskuttaa näkkileipää ja maissinaksuja.
Hän nuuskuttaa hassusti nenällään ja hymyilee tutti vinossa.
Hän osaa syödä itse aika hyvin, mutta useimmiten sapuskat päätyvät koira-veljien suuhun.
Hän konttaa ja kävelee tukia pitkin. Ei kuitenkaan vielä nouse itse seisomaan. 
Kaikenlaisten esineiden ja asioiden viskominen on mahdottoman kivaa puuhaa. Toinen kiva leikki on teekauppias - äidin teepussukat lentävät ympäriinsä kun kauppias kaivelee hyllyjään. 
Hänelle saa pinnin päähän ja pienet saparot. Tukkansa on takaraivolla lyhyttä säkkärää.
Hän löytää omat varpaansa, pupun nenän ja osaa painaa hissin nappeja.
Heiluttaminen ja taputtaminen on kivaa. Eikä haittaa mihin päin heiluttaa, kunhan heiluttaa.
Osoittelu on uusi harrastus ja siinä saavat isi ja äiti olla kekseliäitä kun yrittävät tulkita mitä sormi milloinkin näyttää. Hän osaa myös silittää koiria, omaa naamaansa ja vääntää isiä nenästä tarpeen vaatiessa.
Hän soittaa pianolla jännittävää musiikkia, herkkiä balladeja xylofonilla ja laulaa hurjaa rokkia Ipanapan tahtiin. Tietyt kappaleet saavat pään hytkymään ja sitten tanssitaan. 

Viikonloppuna juhlitaan!


lauantai 9. huhtikuuta 2011




Vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että kohta tapahtuu.
Tänään syön kakkua ja ihastelen pientä nykerönenää. Ihmeellistä!

lauantai 2. huhtikuuta 2011




Valo on kivaa ja sormenjäljet elettyä elämää. Peilikaapin ovissa on puuroa, lattiassa tahmeaa banaania. Tänä viikonloppuna testileivon synttäreitä varten. Pian juhlimme yksivuotiasta! 
Ennen juhlia on vielä monta kouluhommaa tehtävänä. Sen tämän vuoden suurimman sain jo tehtyä sentään. Juhlien jälkeen koulu on lähes loppu ja sitten aion vaan ommella, neuloa, virkata ja syödä hiekkalaatikolla Kertun kanssa hiekkakakkuja.