keskiviikko 30. joulukuuta 2009

luopumista















Ostin vuosi sitten alesta ihanan dyrberg/kern-rannekorun. En sitten siinä alehuumassa tajunnut edes testata sitä. Kuten kuvasta näkyy, se on liian suuri. Vuoden verran elättelin toiveita siitä, että yhtäkkiä keksin jonkun ihmeratkaisun, jolla se pysyisi ranteeni ympärillä. Vaan ei..
Siksipä luovutan sen eteen päin jollekin, jota se voi ilostuttaa ranteessa, eikä vain lipaston päällä.
Ranneke tummanruskeaa nahkaa (luulenpa, että ihan aitoakin..takuuseen en mene) ja semmoinen kova. Ei pysty taivuttelemaan siis. Koristeena suuri kivi kullanvärisen metallin ympäröimänä. Massiivinen ja painava. Levein kohta 6,5 cm, aukko 4 cm ja sisämitta reunasta reunaan 14 cm. Oma ranteeni on n.15 cm paksu, ja siihen siis koru on liian suuri.

Tästä klik, jos kiinnostuit!

perjantai 25. joulukuuta 2009

torstai 24. joulukuuta 2009

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Terveisiä joululomalta!















Kuten kuvista voi päätellä, olen keskittynyt syömiseen ja lepäilyyn.


Tässäpä lukijoille joulupulma: Kuka keksii missä Outi luuraa ensimmäisessä kuvassa?

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

yöllä
















perjantai 18. joulukuuta 2009

Iltapäiväkävelyllä











Valo oli juuri katoamassa ja puut piirtyivät taivasta vasten kuin tussilla piirrettyinä.

torstai 17. joulukuuta 2009

Ne pussaa!



Epäilyistäni huolimatta hyasintit puhkesivat kukkaan ja intoutuivat joulun kunniaksi näin helliin tunnelmiin.

Voisin itsekin parit pusut pusuttaa, sillä tänään iltapäivällä alkoi syksystä asti odottamani joululoma. Seuraavan kerran palaan yliopistolle vasta ensi vuonna! Tämä nyt ei tietysti tarkoita sitä, ettenkö raahaisi paria tenttikirjaa mukanani lomaillessani.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kiskot mieltä kuljettaa..

Tykkään rautateistä, junaradoista, rautatieasemista, junista, kiskoista, sähkölangoista..

Kotini on lähes aina sijainnut lähellä rautatietä.
Yhteen tärkeimmistä ajoista elämässäni liittyi junalla matkustamista joka viikonloppu. Nyt junalla matkustetaan Hämeeseen tai pääkaupunkiseudulle.











Tutuksi ovat tulleet sardiinipurkkia muistuttavat eläinvaunut, aina myöhässä oleva juna Toijalan asemalla, kuulutukset, paikkakuntien ruotsinkieliset nimet, erilaiset konduktööri-tyypit, jänikset, lähijunan hiostavat tekonahkapenkit, pikajunan vessan haju..

maanantai 14. joulukuuta 2009

ratiritiralla



Tulihan sitä lunta ja pakkasta!
Ei tarvitse enää leikkiä suljettujen verhojen takana, että ulkona on Talvi. Pakkaspäivien ja lumen kunniaksi ostin joulun ensimmäiset hyasintit. En tiedä kuinka oikeaoppisesti pistin ne vesilaseihin puhkeamaan. Katsotaan miten käy. Kauniit helmenvalkoiset juuret niillä on!
Jouluasetelmassa myös puinen tuliaiskuusi Salzburgista. Se on jotenkin soma ja korvaa oikean kuusen ihan passelisti. Isommat kynttiläpossut on ostettu Adalmiinan helmestä pari vuotta sitten. Tänä vuonna seuraan littyi Pikku-possu samasta puodista.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Uusimmat sukulaiset

Kävin eilen kotosalla Hämeessä ja tapasin suvun uusimmat ja nuorimmat.



Uusin on siskoni Kaiku-kissa.


Ja toiseksi uusin perheeni Kaapo-koira.

Muistoksi sain muutaman raapaleen käsiini ja kuolaa mekkoni vyölle.

tuiketta



Ihan kiva tulla kotiin, kun vastaanotto näyttää tältä...

maanantai 7. joulukuuta 2009

paketteja

Auauauauauuuuu!
Sain tänään (ihan vähän vaan liian aikasin) joulu+synttärilahjani! Oon kai ollu aika kiltti!


Nyt ihan vaan pikkasen harmittaa se, että sain asennus-cd:n jumitettua macin uumeniin. En siis saa siirrettyä kuvia koneelle, enkä asennettua ohjelmaa pöytäkoneelle (kun mac ei ilmeisestikään tykkää musta enää). Voi itku.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

löhö


Näin rennosti meillä vietetään itsenäisyyspäivää. Sohvalla untuvapeiton ja tyynyjen keskellä. Löhöilyä vähän häiritsee painava tenttikirja, jota ei saa pidettyä kädessä mitenkään mukavasti..

torstai 3. joulukuuta 2009

erittäin vakavasti otettava tutkielma luentosaleista ja kirjastojen lukupaikoilta

Seuraavat henkilötyypit perustuvat tositapahtumiin (nimet muutettu) ja edustavat lajinsa tyypillisiä ominaisuuksia. Tämä tutkimus on tehty noin viiden yliopistossa vietetyn vuoden kokemuksella. (Tutkija myöntää itsekin toimivansa silloin tällöin alla esitellyillä tavoilla.) Mahdollisen jatkotutkimuksen aihe liittyy bussipysäkeillä ja busseissa tavattaviin ärsytystä kirjoittajassa aiheuttaviin tyyppeihin, mm. Kuulovaurio-Kalle, ja Sylky-Simo.

Purkka-Pekka pitää huolta hampaistaan, välttää eroosiota ja happamien röyhtäysten tuhoja tekevää voimaa, syömällä purkkaa. Pekan äiti (tai opettaja) ei ole kuitenkaan koskaan opettanut, että ruoka suussa ei saa puhua. Eikä purkkaa syödä suu auki. Kannatan hyvää hygieniaa ja raikasta hengitystä, mutta en koe tärkeäksi tietää kuinka hyvin Pekka saa purkan kiertymään kielensä ja hampaidensa ympärille, tai kuinka monta palaa purkkaa hän on tällä kertaa suuhunsa pistänyt. Voi tietysti olla vaikeaa koordinoida suun kiinni pysymistä ja pureskelua samaan aikaan (varsinkin jännittävillä luennoilla), mutta Pekka pliis kokeile. Huomaatkos, purkka ei mene väärään kurkkuun, vaikka pitäisit suusi kiinni sitä jauhaessasi. Ja happikaan ei lopu.

Rytmi-Roopella on rytmi veressä ja kynä/viivotin/ihan mikä vaan rytmikapulaa muistuttava esine kädessään. Onhan se varmasti omaa lukemista jäsentävää, kun rytmittelee alleviivausten välissä sambarytmejä pöytään. Naputtelu, napsuttelu ja tömistely on ehkä Roopen stressireaktio ja selviytymiskeino tenttikaaosta vastaan. Ja tietysti hyvä keino eliminoida vastustajat. Vieressä tai vähän kauempanakin lukevalta kun katkeaa ajatus/lause/ihan mikä vaan aina kun jostain alkaa kuulua parhaimmassa tapauksessa koko ajan nopeutuva komppi. Ja hetken päästä katkeaa myös pinna.

Kaksi viimeistä liittyvät aina ajankohtaiseen flunssa-teemaan.

Köhä-Kirsti köhii vähän ja useasti. Sillä tavalla, että tekisi mieli ystävällisesti koputtaa olkapäähän ja kehottaa yskäsemään kerran oikein kunnolla. Yksi kunnon rykäisy on hermoja säästävämpää toimintaa kuin jatkuva pieni ja sievä köhiminen.

Räkä-Raijalla ei ole nenäliinaa. Raija siis vetää räkää kohti poskionteloitaan, jotta tenttikirjat säästyisivät. Tätä tapahtuu melkein yhtä usein kuin Köhä-Kirstin köhinää ja joissain tapauksissa nämä kaksi yhdistyvät ihanaksi flunssa-sinfoniaksi. Kirstiin verrattuna Raija ei ole niin ärsyttävä kanssalukijoilleen, mutta ällöttävyyskategoriassa Raija pesee kaikki muut mennen tullen. Jostain syystä lukijan mieli harhautuu rään ihmeelliseen maailmaan sen sijaan, että omassa opuksessa oleva tieto tarttuisi muistiin.


tiistai 1. joulukuuta 2009

DIISAIN OUTI!


Okl:ssä pääsee tekemään kaikenlaisia mukavia asioita. Ja näitä alla olevia mukavuuksia olen hiki otsalla ja tippalinssissä nikkaroinut. 

TADAA! Hämmästykää!

Kynttilänpidike, joka pysyy melkein hyvin pystyssä ja on melkein paloturvallinen. Suunnittelupaperiin oli piirretty jotain ihan erilaista, mutta diisainerimme joutui luopumaan suunnitelmistaan materiaalin paineiden ja painostuksen edessä. Se mikä näyttää helpolta, ei ole sitä. Tuollaiset mutkat sain aikaan tuskalla ja kiukuttelulla. Mainittakoon vielä, että mutkien vääntelyn lisäksi työ sisälsi pistehitsausta ja pop-niittejä.




Laatikko, jonka lähtöpisteenä oli tikkuinen mäntylauta. Kolmen tunnin kylmällä hiellä maustetun sahauksen jälkeen kädessä oli neljä laudan palasta. Ja siitä sitten ohjeiden mukaan eteen päin. Ai mitkä ohjeet? Ai mitä mun pitää tehdä? 



Huomatkaa nyt sitten, että kannessa on aivan ihastuttava kuparipakotus, johon ihan itse diisainattiin punsselitkin. Siis punsseli on sellainen metallitikku, joka karkaistaan ja sitten sillä naputellaan kuvio. Tässä vaiheessa diisaineri oli vielä ihan tyytyväinen ja naputteli iloisesti eteen päin. Valitettavasti edessä oli elektroniikka-osio ja itkupotkuraivari. 



Niin, laatikkoon piti siis laittaa iloisesti vilkkuvat ledivalot (ja summerinkin sai laittaa jos tykkäsi). Ja ledien värivaihtoehdot olivat jouluisesti punainen ja vihreä. Tässä vaiheessa diisain-prosessi meinasi tyssätä lopullisesti. Väännä itse laatikkoa monta tuntia ja haaveile kauniista petsiväreistä ja taidokkaista kuparipakotuksista ja asettele sitten kivasti vilkkuvat vihreä-punaiset ledivalot sinne laatikon sisälle. Ja summeri vielä kaupan päälle.



Diisainerimme kypsytti ajatusta päässään ja pääsi lopulta sopuun lediensä kanssa. Kun kerran kannessa on leppis niin laitetaan sisälle sitten lehti, ja ne kivasti vilkkuvat ledit siihen sitten. Viimeistelyssä kului melko paljon kuumaliimaa, mutta laatikko tuli valmiiksi. Ja leditkin vilkkuvat. Jos patteri loppuu, niin sitä ei valitettavasti saa vaihdettua. Koska tavallaan se saattaa olla liimattu kiinni.


Rasia on funktionalismista kaukana, joten rakkaat lukijat: keksikääpä laatikolle käyttötarkoitus! Diisaineri tulis aika onnelliseks ja pienet ledit alkais vilkkuun sen päässä(kin).

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

ryhdikkyyttä

Nuukahtanut olo kaipasi kipeästi piristystä ja ryhdikkyyttä.

Enpä muista koska olisi viimeksi ollut näin lyhyt tukka. Tykkään, ainakin nyt kun en ole vielä nukkunut tai käynyt suihkussa sen kanssa.

perjantai 20. marraskuuta 2009

jul

Joulu tuli tähän huusholliin jo lokakuun viimeisenä lauantaina.

Nyt kun ulkona vihmoo en-muista-monettako-päivää-jo vettä, on ihan kiva, että kotona on paljon lämpöisiä asioita, kynttilöitä ja pehmeyttä. Tänään ompelin uudet verhot, jotta kohmeinen ulkoilma pysyisi vielä paremmin poissa sopestamme.


Enää kolmisenkymmentä päivää joululomaan...

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

kultur

Olen nyt tehnyt viimeinkin jotain muuta kuin ärhennellyt koulutehtäville.

Perjantaina olimme opiskelijaporukalla Turun kaupunginteatterissa katsomassa Ronja Ryövärintytär -näytelmää. Tykkäsin erityisesti lavastuksesta ja puvustuksesta. Näytelmässä oli myös erityisen hieno kettu ja ihana etutukkaansa pörhäyttelevä hevonen. Lastennäytelmä ei unohtanut aikuisiakaan kun turkkulaiset kakkiaiset nousivat ylös koloistaan ihmettelemään "kuin se ny semmottis".

Vuosipäiväämme juhlistimme elokuvalla ja illallisella. Elokuvaksi valitsin Sam Mendesin Kohti Uutta, joka jotenkin sopi kivasti tilanteeseemme.
Tykkäsin elokuvasta ihan hirveän paljon! Nauroin ja itkin..ja elokuvista astuimme molemmat ulos hymyillen. Vielä monta päivää muisteltiin hassuja kohtauksia..

Lauantaina kevensimme stressiä juhlimalla pikkujouluja perinteisin menoin puuron, piparkakkujen ja joululaulujen kera. Oli hauskaa leikkiä joulun tunnelmaa ja unohtaa hetkeksi kaikki presentaatiot ja tutkimukset ja ryhmätyöt ja teknisen raportit. Tänään on ollut paljon parempi mieli ja olo, kyllä se hyvä seura vaan tekee hyvää.




keskiviikko 21. lokakuuta 2009

sokeria ja hattaraa

Siitä on kohta prikulleen kuusi vuotta kun yksi tyttö kysyi yhdeltä pojalta, että alakko oleen. Jos ei nyt ihan kirjaimellisesti näin homma mennyt niin melkein kuitenkin. Kaukosuhteilun takia epävarmalta näyttävä tulevaisuus sai molemmilla pupun pöksyyn, mutta onneksi tyttö oli reipas ja rohkea päätti kysyä. Oli siinä kuitenkin jo kesästä asti tykkäilty ja hempeilty ja viikonloput vietettiin yhdessä. Kyllä se poika sitten alkoi oleen tytön kanssa (vaikka antoi odottaa julman pitkään vastaustaan!) ja on se vieläkin.

Mitä kuuteen vuoteen mahtuu?
Siitä melkein puolet on asuttu erillään kohtalon sanelemien syiden vuoksi. Ei se pahaa suhteelle ole tehnyt, mutta olen kyllä onnellinen siitä, että viimeiset vuodet molemmat ovat pysyneet saman katon alla ja ihan samassa kaupungissakin. Toisaalta oli hyvä, että kumpikin harjoitteli itsenäistä elämää itsekseen ennen kuin pääsimme asumaan samaan kotiin.
Yhdessä ollaan asuttu kolmessa eri asunnossa ja nyt on menossa neljäs, josta toivottavasti ei tarvitse hetkeen muuttaa. Saman katon alla asuvat myös ihanat nelijalkaiset muksumme.
Olemme matkustelleet yhdessä, ja vaikka nämä lainat pitää jossain vaiheessa maksaa pois, on se ollut sen arvoista. Matkustaessa toisesta oppii ihan uusia asioita. Yhtenä tärkeimmistä matkoista tietysti extempore New Yorkin -matka, jossa pistettiin sormukset sormiin.
Mutkia on ollut.. (Toinen meistä on välillä vähän liikaa tulta ja tappuraa.) Molemmat ovat tehneet virheitä, mutta ne on aina puhuttu läpi ja selvitetty. Omat typeryydet on myönnetty ja pyydetty anteeksi. Huonoina aikoina on annettu aikaa suhteelle ja hoidettu sitä, niin että risukasoista on päästy ylös.
Tänä vuonna on tapahtunut paljon hyvää. Naimisiinmeno toi ihanan tunteen, ja vaikka se ei arkea muutakaan, niin kyllä se jotain muuttaa kuitenkin. Olen niin ylpeä kun voin sanoa, että olen vaimo ja kun puhun miehestäni. Olemme jotenkin enemmän perhe nyt.

Ja perheestä puheen ollen..
Tässä myös syy blogi-hiljaisuuteen.. Päivät ovat täynnä opiskelua ja koti sotkuinen, vaatteet tyhmiä ja olo väsynyt. Ja jotenkin on tuntunut, että kaikki muu kerrottava on toissijaista tähän asiaan verrattuna. Heti kun kiireet helpottavat (jouluna, hah) ja koti järjestäytyy, niin alan osoittaa enemmän huomiota tälle blogille..

Tästä asiasta tuskin tullaan paljon puhumaan tämän blogin puolella. Vauvahöpinää varten on Kirpeää-blogi, joka ei ole kaikille avoin. Ihan mielelläni kuitenkin kutsun sinne lisää lukijoita, jos jotain kiinnostaa lukea odotusajan kummallisuuksista. Tämän tekstin kommenttilaatikkoon voi pistää pyynnön sähköpostin kera.

tiistai 29. syyskuuta 2009

onni on...

Kiire, stressi ja ahdistus..

Kaiken keskellä onnelliseksi tekee..

värikkäät lehdet maassa, ilmassa ja puussa

oma tekemä maailman pehmein ja ihanin kaulaliina

puhtaat lakanat

se, jonka kanssa tässä kuvassa ollaan ihan alkutaipaleella vasta

tiistai 15. syyskuuta 2009

ps.

Huomasin juuri, että sivupalkin toivomuslista on melkein täytetty. Voitaisiinko korjata ainoa puuttuva asia?

Ja tarkoittaako tämä nyt sitä, että pitäisi alkaa miettiä uutta listaa?

uuvuttaa

Kun kalenteri näyttää tältä..

....kotona näyttää tältä...



Ja allekirjoittanut näyttää tältä...