maanantai 2. helmikuuta 2009

leopardi

Tänään hoidin hääasioita kaupungilla. Kävin rusketuksessa ja yritin käydä hakemassa häänamit suklaisesta, mutta se oli kiinni. Koska minulle jäi niin paljon aikaa ennen seuraavaa etappia (äidinkielen presentaation tekeminen illalla) päätin ihan vähän kierrellä kaupungilla ja katsoa josko löytäisin jotain ostokohdetta syntymäpäivälahjakorteilleni. 

Minulla on ollut jo pitkään pieni ja näkymätön leopardivillitys. Rakastan kuosia, mutta en uskalla käyttää sitä. Olen käynyt jo monesti hipelöimässä lindexillä yhtä ihanaa leopardipaitaa. Se on vähän läpinäkyvää kangasta ja kaulus on rimpsua. Ihan täydellisen ihana ja erilainen. En ole kuitenkaan ennen tätä päivää uskaltanut sitä ostaa, koska en  a. tiennyt minkä kanssa sitä pitäisin b. ollut varma pidänkö sitä ollenkaan tai c. onko se tyyliäni.
Tänään sitten rohkaistuin ja ostin läpinäkyvän leopardipaidan. Kuulostaa kamalalta, mutta trust me. Se on söpö. En aio yhdistää sitä nahkahousuihin ja nahkatakkiin..

Tässä ostoskuva. Ostin myös harmaan neuletakin, se on pinkin neuletakkini sisko. Ajattelin, että se ehkä kesyttäisi tuon leopardin. GO LINDEX GO!

Ja nahkatakista puheen ollen (nahkahousuja en omista). Ostin tänään myös sellaisen.. Ajattelin, että se ryhdistäisi kivasti kukkamekkoa. Ja toimii hyvin keväällä, koska on lämmin, mutta kiva myös auki. Tykkään korkeasta kauluksesta (jonne voi kätevästi piilottaa typerän ilmeensä kuvatessa). Otin riskillä pienimmän koon (myyjä sanoi, että nahka venyy käytössä). Nyt ei sitten sovi syödä ihan joka päivä minttusuklaapalleroita.

Ja sitten päivänpolttaviin hääasioihin.
Vielä pitäisi muistaa ostaa:
vieraskirja
puisia pyykkipoikia
muutama iso valokuvakehys
varasukkahousut, jos pinkit eivät lauantaina miellytä
Pitäisi tulostaa kirkko-ohjelmat ja buffet+baaripöytään menut.

Mietin tässä, että onko illalla paljonkin pakkasta.. tahtoisin laittaa tuon uuden rouhean takkini.

4 kommenttia:

  1. Kattelin tuota ihan samaa takkia! Mutta en ehkä sitten osta sitä.. Se on ihaaana! Ja odotan innolla että näen sun leopardin!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä löytöjä! Ja nahkatakki..grrrr:D mistä ostit sen?
    Ja lelu on vielä ehjä,mutta edelleen se saa noi ihan sekoamispisteeseen. Eikä se auta jos tuot niille oman,kun ne haluaa kuitenkin sen mikä ei oo niille. Voi tyttöjä.

    VastaaPoista
  3. nahkatakki on stockalta ja merkiltään ihan perinteinen vero moda. meinasin ostaa sen jo tammikuussa, mutta onneksi en, sillä se tuli helmikuun kanta-asiakastarjouksiin :>

    VastaaPoista