torstai 12. elokuuta 2010

saa taputtaa!






Tiedätte varmaan sen sanonnan "ilo se on pienikin ilo". No täällä on nyt yksi iloinen. Tein tänään asioita, joita en ole aikaisemmin jostain syystä uskaltanut kokeilla. En kyllä tiedä miksi arkailin. Kyseessä kun on ihan niinkin pieni juttu kuin maidon lämittäminen ja vaahdottaminen espresson kaveriksi. Tuli hyvää, ihan hirmuisen hyvää! Kaveriksi raakasuklaata, kahta eri laatua, lopputuloksena alkava suklaayliannostus.
Toinen juttu oli vähän isompi. Olen himoinnut jo pitkään risottoa. Ei siis sellaista maissihernepaprikariisimössöä, vaan ihan kunnon ravintolakamaa. Tänään kaivoin sitten jamie oliverin esiin ja kirjoitin ainekset lapulle. Risottoriisiä, kuivaa valkoviiniä, parmesaania, shalottisipulia ja valkosipulia. Raastoin, hienonsin, kuullotin, keitin ja sekoitin. Lopuksi voita ja haudutus. Ja se onnistui! En melkein malttanut syödä kun oli niin hyvää ja olin niin tyytyväinen itseeni.

Edellisen postauksen arvuutteluleikki oli niin hauska, että täytyy järjestää semmoinen uudestaankin!


11 kommenttia:

  1. Jee,minä taputan! Oot ollut aika touhumimmi:) Tuollaisesta risotosta minäkin varmaan pitäisin,nam! Risotosta kun tulee aina mieleen koulun ja äidin kuivat riisipöperöt joilla ei ole tuon herkun kanssa mitään yhteistä:)
    Arvutteluleikki oli kyllä kiva!

    VastaaPoista
  2. Hei, mekin tehtiin juuri toissapäivänä risottoa Jamien kirjasta ja hyvää tuli!

    VastaaPoista
  3. Niin siistiä, eikö. Pikkujutut on parhaita!

    Musta on tullut muutaman viime kuukauden aikana varsinainen risottomestari. Oon yllättynyt, että osaan tehdä niin hyvää ruokaa ja niin helposti; valkoviini tekee ihmeitä. Vähän kyllä nolottaa käydä kerta toisensa jälkeen hakemassa Alkosta halvinta mahdollista kuivaa valkkaria ;)

    Useimmiten olen varioinut tämän reseptin pohjalta.

    VastaaPoista
  4. Tyhmä linkki ei taida toimia. Tässä sama: http://www.maku.fi/resepti/basilikarisotto

    VastaaPoista
  5. Taputapu! Jos tykkäätte sienistä niin kaiva pakastimen kätköistä/osta kanttarelleja tms.sieniä. Pieni pyöräytys pannulla ja hunnuksi risoton päälle. Aivot huutaa hoosiannaa :D

    VastaaPoista
  6. Tap tap tap tap tap! Voisin tulla teille syömään, kuulostaa sen verran hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Niina: Tykkäisit varmasti!

    Pauliina: Jamie on paras:)

    aikuistumassa: Haha, mulla kauppakassissa kilisi yhteen oliiviöljypullo ja valkkari..nolotti kun näytti just sellaselta desperate housewife meiningiltä :) Täytyy testata tuo resepti, kiitos!

    RuusuLiisa: Nyt oli seassa arkisesti pekonia, sieniä täytyy kyllä kokeilla!

    Laura: Joo, noilla aineksilla ei voi tulla kamalan pahaa :)

    VastaaPoista
  8. *taputusta* Ihanaa onnistumisen ja uuden kokeilemisen riemua!! :))

    VastaaPoista
  9. tosi ihanat kuvat! ihmettelen aina itsekin, kun hyvän ja vähän tavallisesta poikkeavan ruoan valmistukselle on esteenä ainesten puute, niin miksi niitä ei vaan sitten yksinkertaisesti voi ostaa kaupasta :) kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
  10. Taputapu! Meillä herkkua on risotto, jossa on katkarapuja ja mustekalarenkaita. Kyseisen ruoan avulla mieheni sai minut nielemään edellä mainittuja mereneläviä. Ja hauskaa kun kirjotit risotosta, nimittäin just eilen päätin että viikonloppuna syödään sitä. Meiltä tosin puuttuu se valkoviini, mutta muuten oikeaoppisesti edetään. Pullo ei ikinä tyhjenisi, kun perheessä vain mies käyttää alkoholia. Saksassa oli kätevä kun ruokakaupasta sai pienikokoisia pulloja.

    VastaaPoista
  11. minja: Riemua todella :D

    Nna: No niinpä, siitä vaan ne "kummalliset" ainekset kauppalistaan maidon ja leivän jatkoksi:) Täytyisi ehdottomasti alkaa kokeilla keittokirjojen hienoja reseptejä..on se vaan niin kivaa sitten kun onnistuu:) Ja kiitos!

    Onneli: Nam! Katkarapuja ja tiikerirapuja ja kaikkia semmosia täytyy joku kertaa pistää sekaan! Kyllähän alkosta aika pieniä pulloja saa, minä ostin pienen ja se meni melkein kokonaan..lasillinen ruuan seuraksi jäi vielä:)

    VastaaPoista