keskiviikko 10. marraskuuta 2010

aloitteleva avokadonisti.



Auttakaas vähän.
Minulla on nyt kolmas avokado pöydällä odottamassa syöjäänsä. En ole uskaltanut tai halunnut jostain syystä syödä sitä missään muodossa. Olen ostanut ja katsellut epäluuloisesti, leikannut halki ja haistellut. Lapsi söi banaanin kanssa. Minkäs kanssa äiti söis?

Siis kertokaa minulle joku hyvä aloittelevan avokadonistin ohje. Siis jotain muuta kuin "Pistä sitä sellaisenaan leivän päälle". Se ei toimi minulla. Ainakaan vielä.

Kiitos!

Kuvat sekalaista syksyltä. En ole ehtinyt heilua kameran kanssa viimepäivinä. hö.

13 kommenttia:

  1. Avakadoa, tomaattia ja sipulia pieneksi leikattuna kulhoon. Sekaan oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja chiliä. Ihanaa! Paljaltaan tai leivän päälle.

    VastaaPoista
  2. Juurikin leivänpäälle ja kanasalaattiin. On hyvää tarpeeksi kypsänä. Nam!

    VastaaPoista
  3. mie tykkään perus kreikkalaissalaatin avokaadomuunnoksesta :D Eli muuten niinku kreikassa, mut vaihtaa fetan avokadopalasiin.
    Kurkkua, tomaattia, avokadoa, punasipulia (ehkä) ja oreganoa, oliiviöljyä ja viinietikkaa.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen sellaisenaan. Halkaistuna - ripaus suolaa ja sitruunamehua. Aivan loistavaa!

    VastaaPoista
  5. Laitan aina kanasalaattiin ja usein syön lusikalla sellaisenaan suolan tai pippurin kera.

    VastaaPoista
  6. Juotavassakin muodossa ihan parasta. Avokadoa, vadelmia ja karpalomehua tehosekoittimeen, tulee aivan ihanaa pirtelöä!

    VastaaPoista
  7. meillä on myös avokadon kanssa vähän etäisempi suhde. jos opit nauttimaan jollain muotoo, niin kerro mulleki!

    VastaaPoista
  8. Minä komppaan muita, sillä itsekin vain muussaan sen sitruunan kanssa ja vähän suolaa ja ah kun on hyvää.

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole mitään vinkkiä kuin että ei oo pakko syödä jos ei maita ;) Anoppi pakotti viis vuotta sitten ulkomaanreissulla syömään jotta saisi energiaa ja se oli kamalaa pakkopullaa. Itse tehty guacamole on ainoa muoto jossa saan alas :D

    VastaaPoista
  10. 1 avokado, 1/2 dl lämmintä vettä, 1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa), 1/2 tl vaniljasokeria, 1/2 tl kanelia, 1/2 rkl sitruunamehua, 2-3 rkl tomusokeria (tai maun mukaan). Soseuta ja vaahdota, anna seista jääkaapissa puoli tuntia ja sitten herkuttele! Tästä on hyvä aloittaa, ei maistu ollenkaan avokadolta :D

    VastaaPoista
  11. avokadoa sellaisenaan ja sen lisänä kreikkalaisesta jugutista tai kermaviilistä+valkosipulista, suolasta, sokerista, pippurista ja esim katkaravusta tai kinkusta tehty mönjä. NAM!

    VastaaPoista
  12. minä syön sellaisenaan, koverran lusikalla puolikasta johon olen laittanut hieman oliiviöljyä ja karkeaa suolaa, siis siihen kivenkoloon.
    tai sitten ruisleivän päälle lusikalla pehmeä kerros ja päälle vuohenjuustoa, nam.

    VastaaPoista
  13. Minusta avokado on ihaninta tortillan välissä, esimerkiksi paprika-tomaattikastikkeen ja creme fraichen kaveriksi paloiteltuna.

    Kiitos kauniista blogista :)

    VastaaPoista