maanantai 6. joulukuuta 2010




Dear yliopistolehtori,
en ole siis millään kerennyt lukea tentteihin, kirjoittaa raportteja tai lukea artikkeleita. On ollut ihan pakottava tarve leipoa pipareita ja koristella niille kimaltelevat kaulapannat. Sentään leivoin sillä itsetekemälläni muotilla. Hyvin toimi, kirjoitan siitä myöhemmin sitten raporttiini. Myöhemmin. Nyt on katsokaas ihan pakko käydä pulkkailemassa ja ihan vähän koristella tupaa jouluisaksi.
Neuloakin pitää. Joululahjatehtaalla on kiirettä. Kertun villahousut sain sentään valmiiksi. Puolitoistavuotta siinä meni eikä tullut haalaria. Prosessi meni ehkä pieleen, mutta lopputulos on hyvä ja tarpeellinen. Varmaan siitä saa kuitenkin lisäpisteitä.  
Tänäänkään en ole ehtinyt tarttua kirjaan, kun oli vieraita. Ja nyt illalla on ihan välttämätöntä katsella niitä linnan vieraita. Kyllähän open täytyy tietää mistä puhutaan. Ei voi jäädä kehityksessä jälkeen. Siksi on pakko istua tässä koneellakin. No ehkä otan sen kirjan tohon sohvalle mukaan ja samalla päättelen pari lankaa villahousuista, juon vähän teetä ja katson juhlia. Tiskatakin pitäisi ja pyykkiäkin olisi..oikeastaan olisi silitettävä parit pussilakanatkin. 
Varmaan ymmärrät ja otat nämä seikat huomioon, kun kirjoitan tenttipaperiin hölynpölyä.

T: Outi-opiskelija (ännännen vuoden)

5 kommenttia:

  1. Prioriteetit kunnossa!Hyviä linnanjuhlia kera piparien ja villahousujen.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän tuon luulis läpi menevän! :
    D Ihana!

    VastaaPoista
  3. Asiat tärkeysjärjestykseen! :)

    VastaaPoista
  4. Hah,ihana! Aivan varmasti lehtori ymmärtää:)

    VastaaPoista
  5. Ihanat "pilsneri"-piparit! Tai ainakin oletan tunnistaneeni ;D

    Ja voi, kyllä se varmasti ymmärtää. Elämässä on niin paljon muutakin!

    VastaaPoista