Käveltiin eilen kaksi tuntia Ruissalossa, aurinko niskassa, nenällä, olkapäillä. Välillä hörpättiin vettä, poikettiin polulta laiturille, oltiin nenät taivaissa ja arvuuteltiin lintuja. Välillä taas nenät maassa ja puussa haistelemassa kesän tuoksuja. Eräs maistoi valkoista kukkaa kun silmä vältti ja nauratti vastaantulijoita heiluttamalla ja hymyilemällä lasiensa takaa.
Tänään on satanut vettä saavista kaatamalla. Nyt aurinko jo pilkistelee.
****
ps.
TUMMAT SUKLAAMUFFINIT
1 DL VEHNÄJAUHOJA
0,5 TL LEIVINJAUHETTA
1 RKL KAAKAOJAUHETTA
100 G VOITA
150 G TUMMAA SUKLAATA
1 DL SOKERIA
2 KANANMUNAA
Ottakaa tarvittava määrä voita hyvissä ajoin pehmenemään taikinakulhoon.
Mittaa pieneen kulhoon jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja sekoita ne huolellisesti lusikalla niin, että jauhoseoksesta tulee tasaisen ruskeaa.
Paloittele suklaa. Sulata siitä kaksi kolmasosaa mikrossa tai vesihauteessa ja jätä kolmasosa odottamaan.
Mittaa sokeri kulhoon rasvan päälle.
Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita sulatettu suklaa joukkoon.
Lisää jauhoseos taikinan joukkoo ja annan aikuisen vatkata ainekset sekaisin. Riko kananmunat pieneen kulhoon. Lisää ne taikinaan ja anna aikuisen vatkata se valmiiksi.
Annostele taikina muffinivuokiin. Muista, että se turpoaa uunissa reilusti. Saat taikinasta noin pellillisen muffineja. (Itse sain n. 10.)
Lisää jäljelle jääneestä paloitellusta suklaasta palanen sydämeksi jokaisen muffinin keskelle. (Laitoin ihan kokonaisen suklaan palasen.)
Paistakaa muffineja noin 8 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Olkaa tarkkana paistoajassa, sillä muffinit kuivuvat, jos ne paistuvat liikaa. Keskustan kuuluukin jäädä hiukan tahmeaksi. Tarjotkaa uunilämpiminä jäätelön kera. (Toimii pakastettuna ja mikrossa sulatettunakin! Saattaa olla joskus äidin päivänpelastus.)
Kursivoidut kohdat ovat siis apukokin osioita.
lähde: Miikka Järvinen & Maija Koski: Apukokin Keittokirja 2010. Suosittelen!
Sinä olet löytänyt Ruissalosta ihan minulle uusia maisemia, mutta siellähän on, vaikka mitä ihanaa. Tuli vesi kielelle noista suklaamuffineista.
VastaaPoistaOnneksi ette tòrmànneet minuun , olisin varmaan tarranut tuosta palloposkesta kiinni :D Ihan supersuloinen neitilàinen!
VastaaPoistaIhanalta kuulostaa retkenne, ja kesäinenretkitunnelma!! Minäkin odotan jo siitä, että pääsee lapsen kanssa seikkailemaan, kun nyt toistaiseksi elämä on niin rajoittunutta. Kiva, että saan kuitenkin maistella ja haistella palasia muiden, mm. teidän kesäretkistä.
VastaaPoistaPs. Ja kiitos reseptistä!
Kirjailijatar, käveltiin ihan se perus Ruissalonlenkki, joka lähtee ja palaa opastuskeskukselle..superkiva oli, suosittelen :)
VastaaPoistaAnna, hihi! On hän kyllä supersuloinen pallero <3
Tuittu, tätä minäkin olen odottanut :) Ja pian sinunkin odotuksesi palkitaan.Voi hyvin!