tiistai 1. joulukuuta 2009

DIISAIN OUTI!


Okl:ssä pääsee tekemään kaikenlaisia mukavia asioita. Ja näitä alla olevia mukavuuksia olen hiki otsalla ja tippalinssissä nikkaroinut. 

TADAA! Hämmästykää!

Kynttilänpidike, joka pysyy melkein hyvin pystyssä ja on melkein paloturvallinen. Suunnittelupaperiin oli piirretty jotain ihan erilaista, mutta diisainerimme joutui luopumaan suunnitelmistaan materiaalin paineiden ja painostuksen edessä. Se mikä näyttää helpolta, ei ole sitä. Tuollaiset mutkat sain aikaan tuskalla ja kiukuttelulla. Mainittakoon vielä, että mutkien vääntelyn lisäksi työ sisälsi pistehitsausta ja pop-niittejä.




Laatikko, jonka lähtöpisteenä oli tikkuinen mäntylauta. Kolmen tunnin kylmällä hiellä maustetun sahauksen jälkeen kädessä oli neljä laudan palasta. Ja siitä sitten ohjeiden mukaan eteen päin. Ai mitkä ohjeet? Ai mitä mun pitää tehdä? 



Huomatkaa nyt sitten, että kannessa on aivan ihastuttava kuparipakotus, johon ihan itse diisainattiin punsselitkin. Siis punsseli on sellainen metallitikku, joka karkaistaan ja sitten sillä naputellaan kuvio. Tässä vaiheessa diisaineri oli vielä ihan tyytyväinen ja naputteli iloisesti eteen päin. Valitettavasti edessä oli elektroniikka-osio ja itkupotkuraivari. 



Niin, laatikkoon piti siis laittaa iloisesti vilkkuvat ledivalot (ja summerinkin sai laittaa jos tykkäsi). Ja ledien värivaihtoehdot olivat jouluisesti punainen ja vihreä. Tässä vaiheessa diisain-prosessi meinasi tyssätä lopullisesti. Väännä itse laatikkoa monta tuntia ja haaveile kauniista petsiväreistä ja taidokkaista kuparipakotuksista ja asettele sitten kivasti vilkkuvat vihreä-punaiset ledivalot sinne laatikon sisälle. Ja summeri vielä kaupan päälle.



Diisainerimme kypsytti ajatusta päässään ja pääsi lopulta sopuun lediensä kanssa. Kun kerran kannessa on leppis niin laitetaan sisälle sitten lehti, ja ne kivasti vilkkuvat ledit siihen sitten. Viimeistelyssä kului melko paljon kuumaliimaa, mutta laatikko tuli valmiiksi. Ja leditkin vilkkuvat. Jos patteri loppuu, niin sitä ei valitettavasti saa vaihdettua. Koska tavallaan se saattaa olla liimattu kiinni.


Rasia on funktionalismista kaukana, joten rakkaat lukijat: keksikääpä laatikolle käyttötarkoitus! Diisaineri tulis aika onnelliseks ja pienet ledit alkais vilkkuun sen päässä(kin).

7 kommenttia:

  1. Toi kynttilänpidike on kyllä aika makeen näkönen! Tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Ne on valmiit, jeee!

    Mutta toisaalta kaikkien itkupotkuraivareiden jälkeen on vähän haikeatkin fiilikset, monialaiset alkaa olla ohi, eikä enää pääse tekemään tällaisia hommia.. :(

    VastaaPoista
  3. Noora: Joo, se onnistui yllättävän hyvin :)

    Laura: Täytyy mennä isin verstaaseen nikkaroimaan joululomalla, ku iskee niin kauheet vierotusoireet ;D Aattelin kyllä oikeesti ostaa kuumaliimapistoolin.

    VastaaPoista
  4. Ahiihhiih,ihania!
    Oikeasti tosi hienoja,en osaisi ikinä tehdä tuollaisia,en edes ohjeen kanssa:D
    Mutta voi jestas noita sun työvaiheitas,repesin kun luin niistä..ledejä ja liimatuja pattereita,ihan huippua!

    Mutta hmmmm..mikäköhän tuo laatikko voisi olla? En oikein ymmärrä miksi siihen piti laittaa nuo ledit ja summeri..olisiko se sitten vaikka mörrimöykyn koti? Tai vaikka kotihiiren oma yksiö?

    VastaaPoista
  5. Ihanat, tosi hienot! Ja tonne lootaanhan voi laittaa vaikka mitä, vaikka tulevan beben iki-ihania hiushaituvia, hampaita ja ensimmäisiä leikattuja kynsiä.

    VastaaPoista
  6. niina: Kyllä mä vähän mietin, että sopiiko patteri ja kuumaliima yhteen, mutta päätin sitten testata asian käytännössä. Ei oo ainakaan vielä räjähtänyt :) Voit myös kuvitella mut pakoilemassa opettajan katsetta sen liimapyssyni kanssa; yritin olla ihan hissun kissun, ettei Harri tajua, että käytän omia menetelmiäni :D Tähän työhön piti tunkee kaikki mahdollinen, mitä alakoulussa teknisessä työssä tehdään, niin siksi siel on ledii ja kuparii ja kaikkee muuta kivaa:)
    Eikä se kai niin ruma oo, että mörrimöykky sinne muuttais :(

    Herttainen: Hihi :D Se olis tietty kiva tallettaa sinne kaikenlaisia söpöjä muistoja, mutta jotenkin noi vilkkuvat ledit pilaa tämänKIN ajatuksen. Ja lisäksi toi on aika iso boksi, saisin kerätä hiussuortuvia esikouluun asti :D

    VastaaPoista
  7. Joo,niin mä vähän ajattelinkin. Mutta älä sitten niiden oppilaiden kanssa liimaile pattereita:D

    Ja ei,en mä sitä tarkoittanut,se on oikesti hieno! Mutta mörrimöykky vois olla niin pieni että se mahtuis sinne. Tai sitten se hiiri. Tai hei,kotitonttukin olis aika siisti! :)

    VastaaPoista