lauantai 18. huhtikuuta 2009

Papu 3v!

Näin hehkeää lauantaita:) Olen mukavuudenhaluinen!
Eilisen illan purkauksen jälkeen olo oli himpun verran parempi ja tänään olen vain kyllästynyt ja kummissani. Töissä oli mukavaa, kun ajatukset olivat kaikenmoisissa salaateissa ja päässälaskutoimituksissa. Lintu kakkasi päähän ja katusoittaja lauloi peppipitkätossua rumpujen säestyksellä (minulla siis oli letit päässä). Kotona sain hyvää ruokaa ja talletin monta pussillista salaattia ja retiisejä jääkaappiin. J lähti jonnekin juomaan kaljaa ja minä jäin tähän sohvalle. Olen katsellut telkkaria ja lukenut blogeja. Kohta aloitan eläintenttiin lukemisen..

Nyt rutinat seis ja päivän tärkeimpään asiaan! Toisella mun muksuista, Papulla on tänään synttärit! Ollaan laulettu kaksi eri onnittelulaulua 3-vuotiaalle, on syöty herkkukeksejä ja perinteistä hanhipataa (me syötiin jätskikakkua). 

Seuraavaksi pieni kuvareportaasi pulusesta.

Sankari meidän hääpäivänä, Papu ei arvostanut kotona pyörivää kuvaajaa ja oli koko ajan valmiina puolustamaan mamia. Ilmeisesti se malttoi ärinän ja purinan välillä olla hetken sievästi sohvalla.

Papu on aina mukana kaikessa puuhassa. Se tykkää pyöriä jaloissa kun imuroin, tuo lelua kun yritän punnertaa tai muuta matolla maaten, auttaa pistämään kakluuniin tulen varastamalla puukon/puita/kiehisiä ja niin kuin kuvasta näkyy osaa myös korjata pyörää tai ainakin toimia työnjohtajana. Kuva parin vuoden takaa.

Okei, oli pakko laittaa kuva myös toisesta lapsesta, kun se noin kauniisti makasi uudella tyynyllä.

Muutama kuva synttäriateriasta..
perinteinen hanhipata luki pakkauksen kyljessä ja näin tarkkaavainen Papu oli kun J luki annoksen sisällöstä.

Tähän väliin kuuluisi monta viuhuvaa kuvaa juoksevista eläimistä, mutta pistetään nyt vain tämä yksi, jossa kaksi rikkaimuria vetää sisuksiinsa synttäriherkkua.

4 kommenttia: