Mitä tänään on tehty?

On pyyhitty vuotavaa nenää. Pienellä on elämänsä ensimmäinen nuha.

On tehty linssikeittoa, josta tulikin muhennosta. 

On leivottu leipäkin, josta ei meinannut tulla mitään, mutta tulikin sitten pakkaseen asti.

On käyty kaupassa ja mietitty jokaisessa hyllyvälissä, että mitä ihmettä tultiin täältä hakemaan. Mies toi mitä unohtui.

On mietitty, että sipulia on ärsyttävä leikata, mutta ei sitä kyllä ikinä korvaisi mikään muu. Ja valkosipulia pitäisi käyttää enemmän.

On lähetetty muutama tärkeä sähköposti, varattu kirjoja ja aloitettu kyselylomakkeen suunnittelu. Ennen tätä kaikkea käytettiin paljon aikaa työpisteen järjestelyyn ja kivaksi tekemiseen. Sotkut selän takana ja kaunis maisema edessä.

On nukuttu yhdet pienet päiväunet, joiden jälkeen olo oli nuutunut. Onneksi kaupasta sai pähkinäsuklaata. 

On imuroitu yläkerta ja keskikerros. 

On luettu montaa eri lehteä. Otettu aikaa teelle ja lukemiselle sieltä mistä pystyy. On myös katsottu Emmerdalea, eikä edes hävetä. 

On luettu vilkutus-kirjaa vauvalle, heitelty lelua koiralle, paijattu, pusuteltu ja halailtu. 

On syöty kaikki yhdessä saman pöydän ympärillä. Koiratkin pääsevät syöttötuolin alla ihan hyvin osingoille.

On ajateltu, että onpa kiva päivä. 

sotkussa

Kerttu maalasi tänään omin sormin mustikkapuolukkasoseella. Se oli kaunista katsottavaa. Lapsi keskittyi ja nautti selvästi! Ei edes pistänyt sormiaan suuhun. Paitsi sitten kun paperi oli jo viety kaapinoveen kuivumaan. Jotenkin sitä sosetta oli varpaissakin ja niitä oli vauvan mukava mussutella vaipanvaihdon yhteydessä. 

Muuten en sotkusta tykkää, mutta tuollainen lapsen luova-sotkeminen on ihanaa. Ei haittaa yhtään! En haluaisi olla sellainen hyssyttelijä-äiti, että varo nyt ettet riko ja sotke ja niin edelleen. Haluan olla majanrankentelija-äiti, joka makaa mahallaan hiekkalaatikolla lasten kanssa. Siinä on minulle haastetta. 

Täällä meillä on nyt kamalan sekaista. Ollaan tultu ja menty, pyykkiä on sata kiloa ja purkamattomia laukkuja ainakin saman verran. Päreet palaa koko ajan. Yritän kyllä välittää vähemmän siisteydestä ja ottaa rennommin. Jotenkin vaan huushollin järjestys tuntuu olevan suoraan verrannollinen pääkoppani järjestykseen.

ystävyydestä

Sain tänään halauksen matkalla luennolle. Tuntui kivalta. Ei olla nähty tämän henkilön kanssa vuoteen ja nyt sattumalta törmättiin. 

Mietiskelin iltakävelyllä ystävyyttä. Se on hassua, että joihinkin törmää koko ajan ja joitain ei näe, vaikka kuinka yrittää. Mietin sitäkin, että ystävyyssuhteita pitäisi ihan tietoisesti hoitaa ja pitää yllä. 

Olen varmaan ihan kohtuu hyvä ystävä. Ainakin yritän soitella ja kysellä mitä kuuluu. Olen kyllä aika erakkokin, joskus en vaan kaipaa ketään muita kuin nämä täällä kotona. Kertun syntymäkin muutti paljon. Toisista tuli läheisempiä ja toiset tuntuvat katoavan koko ajan kauemmaksi. Kai se on ihan luonnollista.

Kärsin kroonisesta ystävänpuutteesta. Kaipaan ympärilleni samoilla langoilla kulkevia. Sellainen olisi kivaa, että voisi vaan mennä kylään pullapussin kanssa ilman suuria järjestelyjä.

Paras ystäväni on J. Pisimmän aikaa olen ollut ystävä Niinan kanssa. Ja on minulla muitakin ihania, pusut teille!

Moi!

Meillä on ollut hauskaa! Kamala ikävä blogiin jo!

Mitä teille kuuluu?

Eilen

Näin loikkaavan kalan Aurajoessa. Se sai minut hihkaisemaan förillä ja ihmettelemään, miten kaikki muut suhtautuivat siihen niin tyynesti. Se oli kala! Ja isokin vielä! Tajuatteko? Soitin sitten Jaakolle, jonka kanssa sain jakaa tämän luontokokemuksen.

Hain voimaa hengityksestä pilatestunnilla. Tunnin jälkeen hytisin ja tunsin oloni kummalliseksi. 

Poljin vastavirtaan. Kaikki muut olivat menossa sotaveneitä katsomaan. Minä menin omieni luokse. Ja sinne jäin.

Söin pihviä ja porkkanaa. Illalla tein omena-mascarpone-keksi-juttuja. Oli hyviä ja teen uudestaankin.

Istuin saunanlauteilla lukemassa ja yritin heittää löylyllä itseni lämpimäksi. En onnistunut.

Ihmettelin kun eräs ei meinannut millään nukahtaa. Hassuttelin ja höpöttelin. 

Nukkumaan menin tukkoisena. 

Yöllä tajusin, että maito on loppu. 

bossaliinassa, nam!

Oltiin mekin siellä! Ja hyvää oli. Ja suloista! Ihan tunsi sen hykerryttävän innostuksen ja iloisuuden. Plussaa vauvaystävällisyydestä. Kerttu nautti näyteikkunassa olemisesta ja tyynyllä köllöttelystä. Me mennään varmasti uudestaan, menkää tekin!

tyttöi ja äitei

Tämä on kahdessadas kirjoitukseni täällä. Eikä ole yhtään hassumpaa juhlistaa sitä näillä kuvilla. Meillä oli mukavia vieraita. Tai tuttujahan ne on. Ehkä tunnistattekin nämä tytöt. Oli hauskaa taas höpötellä ja juoda teetä. Ja hikoilla pienten perässä. Me ollaan nyt äitejä, mutta aika samanlaisia silti kun sillon yläasteella. Ja toisaalta kyllä ihan erilaisia. 

Ystäväni on taitava valokuvaaja ja osaa yhdistää värisävyjä upeasti. Kadehdin sitä, mutta ihan sillä tavalla hyvästi. Olen iloinen siitä, että minulla on sellainen ystävä, jonka kanssa ei koskaan tunne itseään hölmöksi, vaikka hölmöileekin ja, jonka kanssa voi aina juoda teetä. Hyvä äitikin hän on, tosi hyvä.

Kummityttöni on ihana reipas kaksivuotias, joka pussaa ja halaa. Saan aina ihmetellä uusia taitoja ja sanoja. Tyttö sietää hyvin meidän äitien kotkotukset ja kaupoissa roikkumiset. Ihana seurata millaiseksi tytöksi ja nuoreksi naiseksi hän kasvaa!

Oma tyttöni on niin kiltti ja suloinen, että en voi uskoa. Hän pölisee ja kuulostaa tanskalaiselta. Sanoo äit-ti-äit-ti-äit-ti ja minä kuvittelen, että tarkoittaa mitä sanoo. On ihan pian viisi kuukautta ja nosti tänään peppunsa ylös ja työnsi itseään eteenpäin. Ehkä vahingossa, mutta äiti on silti ylpeä.

Ja minä. Minä taidan nyt syödä iltapalaksi omenapiirakkaa ja mennä sitten nukkumaan. Oli hyvä päivä. 

terveisii pasilasta

Matkustin tänään junalla Böleen ja takaisin. Habitare oli ihan kiva. Muutamia erityisen sykähdyttäviä juttuja, paljon pullamössöä. Näin pari bloggaajaa, mutta en uskaltanut mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Oli sellainen päivä. Junassa luin ja totesin, että lehti oli täynnä huttua. Virkkasin Kertulle tumppuja. Ensin tuli liian suuri, sitten liian pieni. Päädyin ostamaan puputumput messuilta. Niiden lisäksi ostin pussillisen metrilakua Jaakolle. Itselleni toin kasan paperia ja kuvia. Kotiin pyöräillessäni teki mieli laittaa villasukat käsiin, oli niin kylmä! 

kotipuuhia

Eilen otin karkulaiset pois ja laitoin satulan tilalle. Kertun mielestä se oli ihan mahdottoman hauskaa! Aina kun nitojasta kuului kova pamaus, alkoi Kerttu kikattaa ihan hillittömästi. Hassu vauva! 

Tänään olen totutellut uuteen, rauhallisempaan tunnelmaan keittiö-olohuoneessa ja tykännyt aika paljon. Kattolamppu pitää vielä siirtää ja siihen tarvitaan Jaakkoa. Minun pituus ei riitä tikkaillakaan. Ja huomaatteko, että viherkasvini kukoistaa. Se toinen joutui yläkertaan arestiin kun alkoi nuokuttaa lehtiään. Ajattelin, että se saisi siellä enemmän aurinkoa. Näyttää kyllä siltä, että sen ahdinko on vain syventynyt.

Illemmalla juotiin teetä ja puhuttiin afrikasta. Kiitos ihanasta seurasta ja tuliaisista Hanna, mennään pian föri-safarille! 

paperia

Siivosin kaappeja muutama viikko sitten ja löysin laatikollisen kirjeitä, kortteja ja lappusia. Oli kirjeitä ystävältä, ihanilta tuoreilta kakkosluokkalaisilta, syntymäpäiväkortteja ja kauppalappuja. Yksi ihanimmista pinoista syntyi minun ja J:n kirjeenvaihdosta armeijan ja eri kaupungeissa asumisen ajalta. Lappuset ja paperit on ihania. Kun eilen heräsin päiväunilta, oli puhelimeeni liimattu lappu "Kahvi ladattu <3". Keittiökaapin sisäpuolelta löytyy sydän post-it, jossa lukee "Olet ihana". 

Tykkään kirjeistä ja korteista. Postin hakeminen on joka päivä pieni ohjelmanumero. Harvoin tulee mitään oikeasti kivaa, mutta aina ilmassa on pientä jännitystä. En osaa kai vielä olla kamalan masentunut ja ahdistunut laskuista, joita postilaatikkoon tipahtaa. 

Kaapista löytyneitä kirjeitä selaillessani tuli mieleen sellainen ajatus, että olisipa mukavaa alkaa taas kirjoittaa ihan oikeita kirjeitä. Että tämä on nyt tämmöinen kirjeenvaihtoilmoitus. Äiti, vaimo, opiskelija ja kohta-ope hakee kivaa ja mukavaa kirjeenvaihtotoveria stressittömään kirjoitteluun ja kortitteluun. Jos tykkäät kirjoittaa ja liimata tarroja paperille, niin laita osoitteesi minulle s-postiin outi.vesala(a)gmail.com. 

(kuvat Suomenlinnasta)

Aamuyöllä ihastelin taivasta, joka muuttui vaalenpunaisesta koralliin. Tämä loppukesän valo on ihmeellinen. Ei yhtään niin raaka kuin keväällä. Paljon lämpöisempi, matalampi ja vinompi. Pidän siitä ja pidän syksystä. 

Tänään on koko päivän tihkunut vettä. Oli ihanaa laittaa sadehousut ja -takki päälle, tykkään siitä kankaan kahinasta. Ja voi miten tykkään Kertusta myssy päässä ja villatakki päällä. Joka päivä ääneen ihmetellään, että miten joku voi olla noin ihana ja että se on ihan meidän ikioma.

Näissä kuvissa on sitä valoa ja onnea. 

Viimeinen viikko lomailua. 

Olen tässä kypsytellyt yhtä opiskeluihin liittyvää päätöstä, joka tuntuu suurelta, mutta tekee olon kevyeksi.  Se se kai on tärkeintä, että on hyvä olo ja hyvä olla. Tällä viikolla käydään hakemassa uudet tarrat kortteihin (kuudennet sellaiset, kääk) ja haetaan kirjastosta luettavaa. Tahti muuttuu, mutta haluan edelleenkin pitää sen tällaisena, leppoisena. Nyt viimeistään pitäisi opetella tekemään asiat ennen viimetinkaa. 

Tämän voimalla jaksaa tentteihin lukea:

BANAANILEIPÄ

Tee 1 ½ kertaisena, niin sopii hyvin uunipellille!

100g voita ja 2,5dl sokeria hierotaan yhteen.

(Itse käytin tavallisen lisäksi ruskeaa sokeria.)

Lisää seokseen kaksi munaa yksi kerrallaan.

Sekoita yhteen 3dl jauhoja (itse korvasin osan vehnäjauhoista spelttihiutaleilla), 1,5 tl leivinjauhetta, vaniliasokeria ja 0,5 tl suolaa.

Lisää jauhoseos edelliseen.

Muussaa 2-3 banaania + kahvikupillinen (tai sen verran kuin kaapista löytyy) pähkinärouhetta/mantelirouhetta/taloussuklaata tms.

Lisää banaanimössö edellisiin. Jos taikina on kamalan paksua niin lisää siihen vähän (noin 4 teelusikallista) maitoa/kermaa/mehua.

Kippaa ja levittele taikina uunipellille. Paista 250 asteessa noin 15min.

Älä säikähdä, ei sen kuulukkaan nousta kovin korkeaksi. Oma leipäni taisi olla n. 1,5cm korkea.

Tämä on siitäkin kiva ohje, että mukaan voi heitellä kaikenlaista ja laittaa sen verran banaaneja kuin pöydälle on jäänyt. Säilyy pehmeänä ja mehukkaana ihan pöydälläkin folioon käärittynä, voi pakastaa ja on kuulemma erinomaista retkievästä - suoraan pakkasestakin mukaan otettuna.